lauantai 16. tammikuuta 2016

Eenuska kertoo!

Noniin!

Oikea nimeni siis ei ole Eenuska. :D kuitenkin tätä blogia pitäessäni, en halua henkilöllisyyttäni tuoda julki. Oikeasti puhun myös vahvasti murtaen, mutta tänne pyrin luultavasti kirjoittamaan enimmäkseen kirjakieltä.

Ehkä noin vuosi- puolitoista vuotta sitte luin Iltalehdestä jutun, jossa joku nainen kerto elävänsä kokonaan ilman shampoota. Se oli kiinnostava artikkeli josta sitten intouduin lukemaan lisää. Aloin lukea keskusteluita kyseisestä aiheesta. Keskustelut vaikuttivat mielenkiintoisilta ja sisällä päässäni ääni sanoi että tämä voisi olla minulle vaihtoehto. Hiukseni ovat aina toisinaan hämmästyttäneet sortillaan. Ne voi melkein luokitella paksuiksi, ne on aika karkeat ja kuivuvat latvoista aika nopeaa. Osa niistä on toisinaan hyvinkin kiharat, osa vain koukistuu vähän latvasta. Niissä on myös hämmästyttäviä väri- ja laatueroja pinta- ja niskahiusten välillä. Eivätkä ne tykkää kasvaa!

Joskus viime marraskuussa olin taas hyvin kiinnostunut hiustenhoidosta luontaistuottein. Vihdoin tein sen päätöksen että luovun (tai ainakin yritän luopua) shampoosta kokonaan!

Jotkut järkevät ihmiset tapaavat tehdä sen hiljalleen. Esim. vaihtaa shampoon ja hoitoaineen ruokasooda- ja etikkalioksiin ja se kuulemma todella toimii. Hiusten PH-arvo on luonnostaan vähän hapan, ja ruokasooda, joka on emäksistä, kyllä puhdistaa hiukset. Mutta se saattaa myös kuivattaa ja aiheuttaa päänahan kutinaa jne. Jokatapauksessa, kun ruokasoodaliuos on puhdistanut hiukset, he huuhtelevat ne laimennetulla etikkaliuoksella. Hiukset kuulemma (ja varmasti!) pitävät siitä ja tulevat upean tuntuisiksi. En siis tätä oo kokeillut, mutta ilmeisesti se todella ei haise kuivana,

En silti ollut ihan innoissani ruokasoodaliuoksen laittamisesta hiuksiin. Ei sitä ruokasoodaa muutenkaan vedetä naamaan noin vain, mietein ettei tuo ehkä oo mun juttu. Eikä sitä ehkä voi edes luontaistuotteeksi kutsua? Tai mistä sen tietää. Kuitenkin, luin lisää näitä, ja kuulin ihmeaineesta nimeltä kanamunan keltuainen joka kyllä varmasti on luonnollinen ainesosa :D. Tätä kokeilin ja sillähän se tukka kyllä puhdistui! Teki hiuksista ehkä vähän narskuvat mutta ah miten puhtaat ja mukavat! Aloin käyttää tuota siis shampoon korvikkeena.

Tuo narskuvuus alkoi jossain vaiheessa mietityttää ja mietein että oispa kiva saada aikaan joku luonnollinen hiuksia pehmentävä "hoitoaine". Ja ah mikä pelastus! Aloin lukea yrteistä! Yrttejä ja kasveja on satojen vuosien ajan käytetty hiusten hoidossa. Luin lisää näistä ja kehittelin eräänlaisen miksauksen joistain yrteistä. Siitä on ollut paljon hyötyä!

Kun hiukset on tottunut siihen että ne pestään joka toinen päivä shampoolla, on varmaan kaikille selvää etteivät ne siihen totu viikossa. Tai jos jollain tottuukin, mutta mulla ei kyllä tottunut. Se saattaa ensin sujua mukavasti. Mutta veikkaan että jo toinen viikko on epämiellyttävä. Päänahka alkaa kirjaimellisesti puskea (:D) pihalle sieltä niitä myrkkyjä ja kemikaaleja, ja mulla tätä kesti ehkä 4 vk. Sen siis huomasi hiusharjaa katsoessa. Pinkki Tangle Teezerini oli yhden harjauskerran jälkeen täynnä harmaata pölyä joka tuntui rasvaiselta sormissa.

Kirjoitan tähän väliin siitä millainen kuva minulla on shampoosta ja siitä miten se toimii. Shampoo sisälää usein paljon huonoja alkoholeja, sulfaatteja ja silikoneja. Ja se ns. puhdistaa päänahkaa liikaa jolloin päänahalle tulee kiire suojella hiuksia ja antaa lisää niitä öljyjä tukalle kun kaikki hyvätkin öljyt riistetään. Tätä yritetään korvata hoitoaineella, tuoda takaisin ne rasvat jostain kemikaalipurkista. Ne kemikaalit kuitenkin imeytyy sinne hiukseen ja ei se oo oikein sama asia kujin että hius sais pitää ne omat öljynsä. Joten päänahka alkaa rasvoittaa hiusta, ja parin päivän päästä hiukset näyttää likaisilta ja ne pestään taas, syntyy oravanpyöräkierre josta on vaikea päästä pois. Mutta jos hiukselta ei viedä niitä hyviä öljyjä pois kemikaalien avulla, ei ne myöskään rasvoitu kun päänahka kokee hiuksien olevan turvassa eikä näinollen tuota sitä rasvaa.

Tuo ylläoleva kappale sisältää tietoa jota olen keräillyt ja oppinut eri sivuilta, siinä voi olla paljonki asioita väärin, mutta tämä on kuitenkin käsitykseni shampoon toiminnasta. Jos jollakin on tarkempia tietoja niin niitä mielelläni kuuntelen! Ja totean vielä aiheeseen liittyen etten yritä käännyttää esim. tämän blogin avulla ketään tähän, olisi hauskaa tavata muita shampoottomia mutta on jokaisen oma asia millä tukkansa pesee ja se ei oo multa pois jos joku pesee shampoolla :) Mutta tämä projekti on oikeasti ollut todella mielenkiintoinen ja sellaisena se jatkuu, lähes viikottain opin jotain uutta.

Nyt shampoottomuutta on takana n. 2 kk enkä ole muutakuin ehkä alkuvaiheessa vähän miettinyt luovuttamista kun esim. koulussa pipo piti ottaa pois päästä jne. Meni myös aikaa ennen kuin sain asian kerrottua läheisille, joku saattaa saada käsityksen etten pese hiuksia ollenkaan. :D Tällähetkellä pesen hiukset, edelleen, joka toinen päivä ja huuhtelen joko pelkällä vedellä tai otan kaveriksi sen yrttihuuhtelun. Esimerkiksi timjamilla on päänahkaa puhdistava vaikutus. Kananmunankeltuaista käytän jos on esim. juhlat tms. että hiukset oikeasti tarttee saada todella puhtaannäköisiksi. Tai että joku aikoo ottaa kuvan, just valokuvaus. Ne pysyy ihan hyvin puhtaina nyt tälläkin, toisinaan kuitenkin ilman syytäkään otan sen kananmunan keltuaisen mukaan.

Olen lukenut myös juttuja joiden mukaan päänahka ei puhdistu pelkällä kananmunankeltuaisella, sinne kuulemma jää kamalasti jotain likoja. Mutta mietin että eihän ihmiset oo aina käyttänyt shampoota joten miksei ne vois nykypäivänäkin pysyä puhtaina totuttuaan pelkkään vesipesuun? En kuitenkaan asu missään suuressa teollisuuskaupungissa josta kerääntyis valtavasti ilmansaasteita hiuksiin.

Mutta, tulipas puhuttua! Ehkä tämä teksti riittää yhteen päivitykseen. Myös kuvia on tulossa!

//Eenuska

6 kommenttia:

  1. Uus lukija ilmottautuu! Vaikuttaa mielenkiintoselta projektilta, mutten usko että pystyisin samaan ite. Nimimerkillä hoitoainepurkki per viikko...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, tervetuloa! Tää on todella ollu mielenkiintosta. Ja siis jos omille hiuksille tuntuu passaavan ne shampoo+hoitoaine niin mikäettei! Mun hiukset ei tykänny kö niihin shampoota laitettiin niin tää ainaki nyt tuntuu että sopii paljo paremmin. :)

      //Eenuska

      Poista